Työterveyshuolto on omalla työurallani ollut aiemmin vain jokin etäinen palvelu, joka oletettavasti toimii silloin kuin sitä tarvitaan. Aina tämä palvelu ei vain kuitenkaan toimi odotusten mukaisesti. On epäselvyyttä siitä, minne voi ottaa yhteyttä, on epäselvyyttä siitä, kuuluuko asia työterveyshuollon piiriin, ja on epäselvyyttä siitä, milloin työterveyshuoltoon saa ja pitää olla yhteydessä.
Kun pääsin mukaan kehittämään Norrea, olin innoissani siitä, miten voin omalla työpanoksellani muuttaa yhteiskuntaa ja suomalaista työelämää merkittävästi. Työterveyshuollon nykytilaan, lainsäädäntöön, hyviin käytänteisiin ja nykyisiin toimintaprosesseihin perehtyessä on koko ajan lisääntynyt varmuus siitä, että Norren olemassaolo on todellinen lottovoitto koko Suomelle. Insinöörimäiseen ajatteluun taipuvaisena olen monta kertaa saanut ihmetellä sitä, että kuinka pieneltäkin tuntuvilla kehitystoimenpiteillä voidaan tuoda työterveyshuollon arkeen merkittävää helpotusta ja saada hommat haltuun aiempaa paremmalla otteella.
Mitä palveluita kenenkin asiakkaan sopimukseen kuuluu? Mitä tehtäviä pitää milloinkin muistaa tehdä ja kenelle? Olenkohan nyt muistanut pitää yhteyttä kaikkiin tarvittaviin osapuoliin sopimuksen mukaisten lupausten täyttämiseksi? Voinko nyt käyttää resursseja tämän asiakkaan palvelemiseen, tai pitäisiköhän minun sittenkin teettää vähän lisätutkimuksia, jotta yrityksemme liikevoittotavoitteet saadaan täytetyksi?
Hetkinen, ihan oikeasti? Ei tällaisia asioita pitäisi joutua tänä päivänä miettimään ja stressaamaan, etenkään toimialalla, jossa kyseessä on ihmisten terveys ja hyvinvointi.
Mitä, jos käytettäisiinkin asiantuntijoiden työaika siihen, mihin he ovat kouluttautuneet? Ei ole kenenkään etu se, että hoitaja tekee työtä epätietoisuuden vallassa ja asiakas on ihan pihalla siitä, mitä työterveyshuollolta voi odottaa.
Norren palveluntuotannon keskiössä on aina asiakkaan etu. Oman kehitystiimin ansiosta Norrella on käytettävissä järjestelmä, joka auttaa pitämään sekä asiakkaan että hoitotiimin ajan tasalla siitä, mitä asioita työterveyshuollossa tulee tapahtumaan milloinkin. Norren kehitystiimi on jatkuvassa vuorovaikutuksessa sekä myynnin että hoitotiimien kanssa, jolloin käyttökokemusten ja asiakaspalautteiden myötä saadaan Oma Norre -järjestelmää kehitettyä päivä päivältä paremmaksi. Yhteistyöllä voimme luoda menestystarinan, jossa suomalaiset voivat työelämässä loistavasti!