Norre Työterveys stands out with a completely new occupational health concept that meets today's challenges and returns cost control to companies. As our customer, you control in advance how much occupational healthcare will cost your company. You can be sure that the money you budgeted for occupational health will be used wisely. Select content. We'll take care of the rest.
Työntekijöiden työkykyyn vaikuttavat monet tekijät. Elintavat, työilmapiiri, stressi ja erilaiset elämäntapahtumat vaikuttavat väistämättä myös terveyteemme. Meillä Norrella tavoitteena on kohdata ihmiset kokonaisuudessaan – jos työntekijä saa tukea esimerkiksi painonhallintaan tai terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen, heijastuu se positiivisella tavalla myös jokapäiväiseen arkeen ja työelämään.
Norre ei keskity vain hoitamaan sairautta, vaan pyrimme myös tarttumaan sairauden taustatekijöihin. Norre tähtää ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mikä auttaa yksilöä jaksamaan työssä ja arkielämässä paremmin. Laaja yhteistyöverkostomme tarjoaa asiantuntija-apua oman ydinosaamisemme ulkopuolelta. Työnantajalle tämä ei kuitenkaan tarkoita jatkuvia ja kalliita toimenpiteitä – päinvastoin. Norre Työterveys tarjoaa vähemmän turhia sairauslomia, vähemmän tarpeetonta asiointia ja vähemmän hyödyttömiä kokeita.
Työterveyspalveluita ei missään nimessä tarvitse järjestää kalleimman kautta. Oikeasti merkittäviin asioihin keskittymällä me Norrella pystymme tarjoamaan työnantajalle kustannustehokkaat ratkaisut työterveyspalveluiden järjestämiseen. Ennaltaehkäisevä terveyteen panostaminen näkyy vääjäämättä työntekijöiden voinnissa ja tätä kautta muun muassa sairauslomien vähenemisenä: tämä jos mikä on työnantajalle edullista. Norre Työterveys on ratkaisusi terveempään työelämään.
Outside the scope of occupational healthcare are companies that do not see the benefits of occupational health services. Norre's goal is to change this by providing services to clients that meet today's needs.
Markku Seuri - Norre's lead occupational health physician
Forget the old, rigid models and experience occupational healthcare in a completely new way. Norre's service enables occupational health care that is cost-effective, comprehensive and preventive at the same time. This means a significant benefit for both the individual and the entire working community.
We have built a system that supports the special needs of occupational health, and automation enables the cost-effective provision of statutory services. As Norre's customer, the company gets clear cost control. We focus on things that really make an impact: in addition to an extensive medical service, we offer tools for comprehensive health development. The focus is on employee satisfaction, well-being and welfare.
As our customer, you can use the user-friendly OmaNorre application, which helps keep both you and Norre's healthcare team up to date on what is happening in occupational healthcare at any time. The customer's interest is always at the center of our operations.
Statistics show that approximately 10% of employees are excluded from occupational health services ...
Coping with work-related stress is the way to success. Two and a half years ago we noticed that ...
Työntekijän työkykyyn ja työssä jaksamiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin akuutit sairaudet. Myös elämän haasteet saattavat…
Työntekijän työkykyyn ja työssä jaksamiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin akuutit sairaudet. Myös elämän haasteet saattavat oireilla ihmisessä sairautena. Esimerkiksi stressi tai muu kuormitus saattaa nousta pintaan unettomuutena tai ahdistuksena. Jos työpaikalla on ihmissuhteisiin tai muihin asetelmiin liittyviä ristiriitoja, työkyky luonnollisesti kärsii. Elämänmuutokset, perhesuhteet ja kaikki muu työelämän ulkopuolelta tuleva seuraa meitä mukanamme myös työpaikalle.
Näissä tilanteissa on hyvin tyypillistä, että työntekijä vetoaa esimerkiksi unettomuuteen, vaikka taustalla olisikin liian suuri työmäärä tai riidat kollegan kanssa. Työntekijä saa ehkä lääkkeet nukahtamiseen sekä parin viikon sairausloman, joilla töihin menemisen ahdistus ei tietenkään poistu. Jos tässä tapauksessa työterveyden puolelta ymmärrettäisiinkin syyt sairauden taustalla, tulos voisi olla vallan toinen. Asiantuntijan tarjoama täsmäapu työpaikalla voisi tuoda taloudellisilta ja inhimillisiltä kustannuksiltaan aivan erilaisen loppuratkaisun.
Me Norrella olemme tietoisia työkykyyn vaikuttavista monista asioista. Tämä vuoksi olemme luoneet laajan yhteistyöverkoston psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin keskittyneistä ammattilaisista. Tämä verkosto tarjoaa apuaan laaja-alaisesti erilaisiin työkykyyn vaikuttaviin tekijöihin. Järjestelmä on rakennettu meidän toimestamme niin, että laadukkaat palvelut on mahdollista jalkauttaa suoraan työpaikalle edullisesti ja ratkaisukeskeisesti. Asiakkaan suostumuksella pyrimme myös mahdollistamaan keskustelut työnantajan ja työntekijän välillä ja etsimään kaikkia osapuolia palvelevia, joustavia vaihtoehtoja haastaviin elämäntilanteisiin.
Pyrimme kartoittamaan ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen vaikuttavat tekijät laajalti elämän eri osa-alueilta. Tämä auttaa meitä näkemään ihmisen jaksamiseen vaikuttavat rajapinnat. Terveyteen ja toimintakykyyn keskittyvien kyselyjen lisäksi kartoitamme muun muassa työyhteisön toiminnallista tilaa. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet sekä haasteiden pohjasyihin paneutuminen ovat aina sekä kestävämpiä että edullisempia toteuttaa kuin pelkkien oireiden hoitaminen. Joissakin tapauksissa jopa aivan yksinkertaiset ratkaisut palauttavat työkyvyn toivotulle tasolle: riittävät suojaimet, asianmukaiset työasut, joustavat työajat tai vaikka etätöiden mahdollisuus voi ratkaista monta, alunperin isoksi ajateltua ongelmaa.
Mukava työyhteisö ja asiakkaista välittävä työterveyspalvelu on työnantajalle myös valttikortti työntekijän sitouttamiseen ja työviihtyvyyteen panostamiseen. Työntekijästä välittäminen kertoo siitä arvostuksesta, mitä työnantaja haluaa ympärilleen välittää. Työkyky ja siitä huolehtiminen on meidän jokaisen vastuulla. Siksi Norre haluaa olla se tukiranka, jonka varaan terve ja hyvinvoiva työyhteisö on helppo rakentaa.
Terveyteen ja hyvinvointiin panostaminen kuuluu niin vapaa-aikaan kuin työpaikallekin. Työturvallisuuteen panostaminen, ergonomiaa…
Terveyteen ja hyvinvointiin panostaminen kuuluu niin vapaa-aikaan kuin työpaikallekin. Työturvallisuuteen panostaminen, ergonomiaa tukeva työpiste ja haittatekijöiden minimoiminen ovat helppoja, konkreettisia keinoja parantaa jokaisen työssä viihtyvyyttä. Näiden lisäksi työpaikan toiminta, ilmapiiri sekä hyvät olosuhteet varmistavat omalta osaltaan työyhteisön hyvinvoinnin. Keskeisessä roolissa ovat työntekijän omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointia koskevat valinnat. Niiden tekemisessä Norre haluaa tukea ja auttaa.
Jokaisen tiedossa varmasti on, että riittämätön liikunta ja uni, ylipaino, korkea verenpaine ja päihteet tekevät hallaa terveydelle. Omia elämäntapoja voi olla kuitenkin haastavaa lähteä muuttamaan ilman riittävää tukea. On helppo todeta, että tupakointi tulisi lopettaa ja liikunta lisätä, mutta käytännön apu voi jäädä saamatta.
Lähes jokainen ihminen haluaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, kunhan hän saa omaan elämäntapaan sopivaa, helposti omaksuttavaa ja jatkuvaa tukea. Yksin ei suureen tai pieneenkään elämänmuutokseen tarvitse ryhtyä. Norre tarjoaa ohjeistusta, seurantaa ja tietoja terveempien elämäntapojen ylläpitoon. Säännöllinen seuranta on osa Norren toimintatapaa ja huolenpitoa.
Ennaltaehkäisevässä työterveyshuollossa me pyrimme pureutumaan terveyden hoitoon ennen kuin mitään sairautta pääsee edes syntymään. Mitä varhaisemmassa vaiheessa riskitekijöihin päästään puuttumaan, sitä helpompaa asioiden korjaaminen on. Pienetkin askeleet vievät kohti päämäärää. Jos elämäntapojen kohentaminen ei onnistu juuri tänään, voimme seurata tilannetta ja palata saman asian ääreen myöhemmin.
Työntekijöidensä hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu jokaisen työnantajan velvollisuuksiin. Melu, pöly, huono ilmanlaatu, riittämätön suojaus ja muut työturvallisuuteen negatiivisesti vaikuttavat tekijät tulisi poistaa tai niiden haittavaikutukset minimoida. Näillä sinänsä yksinkertaisilla keinoilla työntekijöiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia voidaan kohentaa merkittävällä tavalla.
Joskus työpaikan selvittämättömät ristiriidat tai työn liika kuormitus voi näkyä ihmisessä fyysisenä oireina: uniongelmat, stressi ja jopa masennus voi lisääntyä ja tätä kautta näkyä myös poissaoloina tai työvireyden laskuna. Myötätuntoinen hoitoalan ammattilainen voi kuitenkin tunnistaa nämä vaaranpaikat ja viestiä kehityskohteesta työpaikalle. Norren laajasta yhteistyöverkostosta löytyvät parhaat alan ammattilaiset, joiden asiantuntemuksella haasteita voidaan lähteä yhteistyössä purkamaan.
We stand out with a completely new concept that meets today's challenges and returns the control of costs back to companies. Our dream is that Finns can thrive in the workplace!
© Norre Työterveys Oy – All rights reserved